tiistai 3. maaliskuuta 2015

Jos Motivus ei napannut niin miten olisi jooga?

Kuten jo aiemmin kirjoittelin, niin Motivukselle saamani treenipassi ei innostanut minua käymään kuntokeskuksessa kuin kaksi kertaa kuukauden aikana. Juuri sopivasti sen mentyä vanhaksi sain Buzzadorilta sähköpostia, että, pääsen Buzzadorin kautta testaamaan Yoogaian palvelua kuukauden ajan maksutta. Yoogaiasta kerrotaan seuraavaa:
  • Yoogaia on Suomessa kehitetty nettipalvelu, jonka valikoimassa on mm. jooga-, core-, pilates-, syvävenyttely- ja kahvakuulatunteja sekä selkäjumppaa.
  • Yoogaian tunnit sopivat kaikille miehille ja naisille.
  • Osallistuminen ei vaadi notkeutta, hyvää kuntoa tai aikaisempaa kokemusta.
  • Ohjaajat ovat päteviä ja kokeneita

Olen joskus kokeillut joogaa parissakin eri paikassa - esimerkiksi yläasteella koulun jumppasalissa ja opiskeluaikaan kuntokeskuksessa jonka jäsenenä olin. Kokemukseni olivat pääasiassa kovin puuduttavia. Olen aika notkea ja nivelissäni on hivenen yliliikkuvuutta, joten mikään liike ei tuntunut kovinkaan haastavalta ja käytännössä pitkästyin tunneilla lähes kuoliaaksi. Kokeiluni jäivätkin joka kerta yhteen tai kahteen, jonka jälkeen luovutin ja annoin joogan olla. 

Viime aikoina olen kuitenkin kärsinyt ärsyttävistä alaselkäkivuista, jotka eivät meinaa helpottaa millään. Minullahan oli samoja kipuja pikku-a:n vauva-aikana johtuen (ainakin niin ajattelin silloin) omituisesta imetysasennosta, liikkumattomuudesta ja ylipainosta, raskauden vaikutuksista puhumattakaan. Kun aloitin kuntoilun ja superdieetin, kivut jäivät pois ja ovat vaivanneet sen jälkeen vain harvoin, yleensä aamuyöllä jos olen nukkunut liian pitkään samassa asennossa. Nyt selkäkipu on kuitenkin ollut lähes jokapäiväistä koko alkuvuoden. Ajattelin ensin, että PT:n ohjelma on liian rasittava selälle. Hän muuttikin ohjelmapäivityksessä liikkeet vähemmän selkää rasittaviksi, tosin en ole vielä päässyt testaamaan kuin vain yhtä treeniä. Jumitus ei kuitenkaan hellittänyt edes viime viikkoisen levon aikana, itse asiassa se tuntui jopa pahenevan. Taitaa siis olla aika piipahtaa lääkäriin katsomaan mistä kivut voisivat johtua, mutta ajattelin myös testata joogaa ja katsoa löytyisikö siitä mitään apua.

Aktivoin oman Yoogaian jäsenyyteni viikonloppuna, ja olen tähän mennessä ehtinyt testaamaan yhden 15 minuutin taukojumpan sekä yhden 45 minuutin selkään keskittyvän joogatreenin. Molemmat tuntuivat yllättäen jopa miellyttäviltä, tosin selkätreeniin keskittymistä häiritsivät kiukuttelevat lapset joita mies ei saanut pidettyä kurissa... Selkäohjelmassa varoitettiin että liikkeet pitää tehdä varoen jos kärsii selkävaivoista, mutta treeni oli suhteellisen kevyt eikä selässä tuntunut yhtään pahalta. Tein treenit valmiiden tallenteiden opastamina, mutta Yoogaiassa on mahdollisuus osallistua myös livetreeniin jota ohjaaja pitää reaaliajassa. Tuolloin osallistuja voi laittaa nettikameran päälle, jolloin ohjaaja näkee hänet ja voi antaa esim. tekniikkaohjeita tunnin aikana. Osallistujat eivät kuitenkaan näe toisiaan, eli sen suhteen Yoogaiaa voivat käyttää sellaisetkin jotka eivät syystä tai toisesta halua osallistua ryhmäliikuntaan jossa on paikalla myös muita.

Jos haluat itse päästä kokeilemaan Yoogaian palvelua, niin rekisteröityminen onnistuu kätevästi täältä, ja kun lisäät kampanjakoodin YOOGAIATRIAL2015 niin saat testata palvelua maksutta 14vrk ajan. Normaalisti uudet Yoogaian asiakkaat saavat testata palvelua viikon ajan ilmaiseksi, eli tuolla koodilla on tuplasti enemmän aikaa. Yoogaian normaalihinta on 20e kuukaudessa, vaihtoehtoisesti 6kk 110 eurolla (nyt tarjouksessa 70 eurolla) tai 12kk 180 eurolla. Saa nähdä raaskinko itse maksaa jäsenyydestä ensimmäisen kuukauden jälkeen, mutta katsotaan nyt ensin miltä tämä kuukausi tuntuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti