maanantai 29. joulukuuta 2014

Suklaaton päivä

Tänään oli eka päivä ties miten pitkään aikaan etten syönyt yhtään suklaata. Tilannetta tosin kompensoi se, että söin leffassa jättiannoksen popcornia ja illalla kasan lettuja mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa. Joululahjasuklaita onkin enää kolme rasiaa jäljellä, eiköhän ne tule kulutettua muutamassa päivässä. 
Lisää kuulumisia pikapuoliin, turvotus alkaa olla pahimmillaan ja on aika lähteä taas painossa ja senteissä alaspäin kunhan saan uudelta PT:ltäni ohjelmat... Ehkä tämä blogikin taas aktivoituu...

torstai 18. joulukuuta 2014

Plussaa ennen miinusta

Sanonpa vaan että röyh. Suklaa alkaa tulla jo korvista ulos eikä ole vielä edes joulu (mutta toisaalta voisin vaikka elää pelkällä suklaalla). Housut kiristävät ja vatsa pullottaa, olo on sokeripöhnäinen ja väsynyt. Keräänkin tässä parhaillaan motivaatiota siihen, että joulun jälkeen voin taas palata terveelliseen ruokavalioon ja aloittaa yhteistyön PT:n kanssa. Meillä on ensi maanantaille sovittu ensimmäiset treffit tavoitteiden yms. läpikäymiseksi, ja uudet ohjelmat saan varmaan jossain vaiheessa tammikuun alussa.

Tajusin, että olen käynyt tämän saman läpi aiemminkin. Kun tiedän että kohta alkaa esimerkiksi jonkun ruokavalion noudattaminen, niin ennen sitä vedän herkkuja kaksin käsin ja unissanikin. Sitten minulla onkin yleensä riittänyt motivaatiota noudattaa ruokavaliota, ainakin jonkun aikaa. Karkkilakko alkaa siis maanantaina 12.1. Jännään vaan sitä että mitkä vaatteet menevät vielä reilun kolmen viikon päästä päälle kun on aika aloittaa uusi ruokavalio...

Pläski kyseli että mikä on tämänhetkinen painoni. Pakko myöntää että en edes tiedä sitä, koska en ole käynyt vaa'alla viikkokausiin. Jokunen viikko sitten painoin 77 kiloa, mutta taidan päästä aloittamaan uuden vuoden kasilla alkavalla lukemalla. Välillä melkein toivon että huomaisin yhtäkkiä olevani raskaana, mutta paisumiseni syy on kyllä taatusti pelkkä herkuttelu. 

Tänään kävin luovuttamassa verta. Sen jälkeen saikin hyvällä omatunnolla syödä työnantajan tarjoamaa pizzaa ja työkaverin tuomia suklaita...

torstai 11. joulukuuta 2014

Puoli kiloa päivässä?

Kaikkihan tietävät sanonnan puoli kiloa päivässä, ja että se tarkoittaa suositusta päivittäisestä kasvisten määrästä. Minulla tuo suositus täyttyy yleensä ihan hyvin, mutta huolestuttavaa on että viime aikoina tuo puoli kiloa päivässä on täyttynyt myös herkkupuolella. Jos nyt ei ihan joka päivä eikä ihan puolta kiloa, niin olen joka tapauksessa syönyt ihan liikaa herkkuja.

Monena iltana olen ajatellut että huomenna pysyn ruodussa ja ollut aamullakin vielä samaa mieltä, mutta jossain vaiheessa iltapäivää olen alkanut lappaa suklaata (tai jotain muuta hyvää) kuin minua olisi pidetty nälässä edelliset pari viikkoa. Voin tietysti syyttää vain itseäni siitä että olen ylipäätään ostanut herkkuja, mutta jostain syystä en ole saanut hillittyä itseäni hetkeäkään.

Tuntuu siltä, kuin painoni olisi viimeisten parin viikon aikana noussut varmaan puolen kilon päivävauhtia. Tällä hetkellä kaikki housut puristavat, ja talvitakkikin tuntuu kovin pinkeältä päällä. Onneksi olen saanut sovittua PT:n kanssa että aloitetaan tammikuussa yhteistyö. Lisäksi heitin aamulla Facebookiin tykkäyshaasteen kavereilleni ja lupasin pysyä karkkilakossa niin monta päivää kuin saan statukseeni tykkääjiä. 12 tunnissa olen saanut statukselle jo 57 tykkääjää eli lakko kestää siis ainakin kaksi kuukautta. Laitoin lakkoon sellaiset ehdot, että en syö koko aikana karkkeja, suklaata tai sipsejä, mutta sallin itselleni kahvipöydän antimia kyläreissuilla. Kyläreissujen kahvipöytäherkuttelu kuitenkin jatkaa karkkilakkoa yhdellä päivällä loppupäästä, eli tarkoitus on siis olla täysin herkuitta tarpeeksi monta päivää.

Joulun aikana haluan herkutella ilman stressiä ja ahdistusta, ihan sama mitä ajattelette, eli aloitan herkkulakkoni 12.1. Miksi vasta tuolloin eikä heti joulun jälkeen? Siksi, koska pääsemme miehen kanssa kaksin (työporukalla) laivalle, jossa on tiedossa paljon hyvää ruokaa ja juomaa, ja mitä luultavimmin myös krapulapäivän herkkuja. Siitä onkin sitten hyvä aloittaa sokerivieroitus, joka toivon mukaan kestää jonkin aikaa. Kun siihen yhdistää PT:n tekemän uuden ruokavalion ja treeniohjelman, niin ehkä mahdun kevään aikana taas niihin housuihin jotka ovat viime kuukausina jääneet pieneksi.

Edellisen kerran heitin muuten Facebookissa samanlaisen haasteen noin kolme vuotta sitten, ja päädyin olemaan herkkulakossa kaksi ja puoli kuukautta. Saa nähdä tuleeko tykkääjiä ihan niin paljon tällä kertaa, mutta kaksikin kuukautta on jo hyvä aika olla herkuista erossa. Kolme vuotta sitten taisin pudottaa useamman kilon herkkulakkoni aikana. Tosin alkupaino oli tuolloin yli sata kiloa, ja kyseessä olikin lähinnä alkusysäys silloin toukokuussa 2012 aloittamalleni superdieetille jonka avulla laihtuminen lähti kunnolla etenemään. Tällä kertaa ei ole ihan yhtä paljon pudotettavaa, mutta jospa saisin edes osan syksyn aikana kertyneistä kiloista katoamaan...

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Taidenäyttely

Stabilon EASYergoniomics experts -kynät ovat nyt olleet meillä käytössä jonkin aikaa, tässä muutamia plussia ja miinuksia.

+ Tuntuu mukavalta kädessä aikuisella ja lapsetkin tykkäävät piirrellä näillä
+ Värikynien värit ovat ihanan kirkkaat
+ Kynissä on joko L tai R sen merkiksi että onko kynä tarkoitettu oikeaan vai vasempaan käteen. Ainakin meillä kynät ovat välillä ihan sekaisin pöydällä.
+ Lyijytäytekynän mukana tuli pieni teroitin, jolla paksua lyijyosaa saa teroitettua.


Tässä lyijytäytekynä, jonka lyijy on tosiaan tavallista paksumpi.
- En ole löytänyt teroitinta, joka sopisi värikynien teroittamiseen. Tavallinen, ohut teroitin on aivan liian ohut. Meikkipussissani sattui olemaan tuplateroitin, jossa on sekä tavallinen että paksuille kynille tarkoitettu teroitusosa, mutta se oli taas liian iso. Stabilon sivuilla kehutaan kuinka kynissä olevat urat helpottavat teroittamista koska urien avulla kynä ei lipsu kädessä, mutta eipä noita kyniä voi antaa lasten teroitettavaksi sillä olemme joutuneet tekemään sen puukolla veistämällä... Ilmeisesti Stabilolla on tuotteissaan myös teroitin, mikä olisi kyllä ollut hyvä lisä myös tähän Buzzadorin pakettiin.

-/+ Vaikka erikätisille tarkoitetuissa kynissä on urat eri suuntiin, niin urien perusteella en osaisi arvioida kumpaan käteen kynä on tarkoitettu. Toisaalta se on ehkä hyvä juttu, sillä molempia kyniä voi käyttää kummassakin kädessä, mutta jos on tarkoitettu että kynät ovat eri kätisille tarkoitettu niin luulisi ergonomian olevan jotenkin erilainen ja kynien oudon tuntuiset "väärässä" kädessä pitäessä.

Tässä vielä muutama iso-A:n näillä kynillä taiteilema kuva:







Buzzador hakee muuten jatkuvasti lisää väkeä testaamaan ja buzzaamaan tuotteita. Osa tuotteista on täysin ilmaisia, toiset saa ostettua tuntuvalla alennuksella normaalihinnasta. Jos kiinnostaa niin voit liittyä mukaan tästä.