maanantai 30. syyskuuta 2013

Lite WL viikko 1, päivä 1

Uuden Liten ensimmäinen päivä alkoi tällaisissa merkeissä:


Aamupalaksi söin pitkästä aikaa puuroa ja raejuustoa tykötarpeineen, eli marjojen, mehukeiton ja soijalesitiinirakeiden kera. Oli muuten todella hyvää! Muista päivän aterioista minulla ei olekaan kuvia, mutta otin kuvan huomisen ruoista jotka ovat siis käytännössä samat kuin tänään. 

Tonnikalasalaattia lounaaksi sekä kasvis-broileripataa kera real-leivän päivälliseksi, tosin tänään söin päivällisellä leivän sijaan omenan

Liten ensimmäinen päivä sujui siis hyvin, mutta edessä on taatusti monen monta päivää kiusauksia ja houkutuksia. Patrik Borg kirjoitti taannoin ilmiöstä cold to hot empathy gap, joka selittää aika hyvin miksi tässä vaiheessa on helppoa pysyä positiivisena mutta miksi tiukan paikan tullen sortuu helposti. 

Yksi iso kiusaus koittaa luultavasti jo ensi viikonloppuna, sillä mies on alustavasti luvannut viedä lapset vanhempiensa luo. Koska haluan pysyä dieetissä en tällä kertaa mene mukaan, mutta toisaalta kotiin jääminen on viime aikoina ollut hyvä tilaisuus herkutella. Toivon kuitenkin, että minulla on pitkästä aikaa tarpeeksi motivaatiota pysyä ruodussa, mutta parempi ottaa vain rauhallisesti päivä kerrallaan ja iloita sekä jokaisesta päivästä ruodussa että jokaisesta karistetusta kilosta. Ja karistettavaa riittääkin tämänaamuisen 75,3 kiloa näyttäneen vaa'an lukeman jälkeen...

Toinen asia mitä toivon on se, että pääsisin viimeinkin tästä flunssasta eroon. Armoton yskä vaivaa yhä, eikä osoita häviämisen merkkejä. Tänään selvisin kyllä työpäivästä kunnialla, mutta nyt illalla ääni on sen verran käheä - ja yskä vaivaa illalla todella pahasti - että en edes kuvittele meneväni salille vielä ainakaan pariin päivään. Liikuntatauko siis jatkuu, "jihuu"...

lauantai 28. syyskuuta 2013

Pikkupossu aloittaa Liten

Suokaa anteeksi blogihiljaisuus, mutta olen ollut niin koukussa Fairylandin pelaamiseen että suurin osa tietokoneella vietetystä ajasta menee siellä - eikä töissä oikein viitsi blogata vaikka tietokoneella istunkin. Kotona tietokone on puolestaan ollut viime aikoina kiinni tavallista useammin, jostain syystä sitä ei ole tullut joka työvuoron jälkeen edes avattua. No, mitä minulle kuuluu?

Viime aikoina herkutteluni ovat menneet siihen pisteeseen, että syön joka päivä jotain hyvää. Tilanteesta voi osittain syyttää flunssaa, joka on jatkunut kohta jo kaksi viikkoa. Torstaina kävin lääkärissä (uudestaan, viime viikolla olin jo pari päivää sairauslomalla) ja diagnoosina oli poskiontelontulehdus. Vointi ei todellakaan ole sallinut liikuntaa, mutta eihän minun olisi pakko herkutella ihan koko aikaa.

Iso-A katseli eräänä päivänä vatsaani ja ihmetteli että onpa se iso. Tyttö jopa kysyi että onko masussani vauva. On siis korkea aika ryhdistäytyä ennen kuin tilanne karkaa käsistä ihan täysin. Siskoni, jonka olen viimeksi nähnyt kaksi kuukautta sitten ja joka tuli viikonlopuksi kylään, sanoi ettei painonnousua huomaa, mutta jostain syystä en oikein usko häntä. Housut eivät toki ole vielä jääneet pieniksi, mutta niissä onkin stretchiä ja vyötärönauhan yli pursuaa kyllä huomattavasti enemmän ylävatsaa kuin jokunen kuukausi sitten. Vaa'alla en ole uskaltanut käydä viikkoihin, mutta veikkaan että 75 kiloa on taatusti ylittynyt.

Joka tapauksessa aion maanantaina aloittaa Liten vuosi sitten saamieni WeightLoss-ryhmän ohjeiden mukaan. Tällä hetkellä odotan enemmän kuin innolla tiukkoihin ohjeisiin palaamista, enkä todellakaan aio poiketa ohjeista muutoin paitsi parin viikon päästä siskonpojan ristiäisviikonloppuna, jolloin olisi joka tapauksessa tankkauspäivä. Vielä kun pääsisi tästä ärsyttävästä flunssasta eroon, niin voisi miettiä liikuntaakin... Liten ohjeiden tulostaminen ja ruokalistan miettiminen oli itse asiassa vähän kuin kotiin palaisi. Tosin laihtumiseni alkoi Superdieetin eikä Liten ohjein, mutta joka tapauksessa Fitfarmin ohjeet tuntuivat sopivan minulle paremmin kuin Bodycampin vastaavat - vaikkei niissä loppujen lopuksi mitään maatamullistavaa eroa olekaan.

Minulla on muuten jo jonkin aikaa ollut työn alla vertaileva kirjoitus Fitfarmin ja Bodycampin ohjelmista hyvine ja huonoine puolineen, yritän saada sen tässä lähiaikoina valmiiksi... Ja maanantaina käyn taas vaa'alla sekä lupaan raportoida tännekin sen antaman taatusti aivan järkyttävän lukeman...

maanantai 16. syyskuuta 2013

Hyvää ja huonoa

Tänään oli periaatteessa mukava päivä, tai ainakin puoliksi. Aamun sain viettää rauhassa lasten kanssa rentoutuen ja ulkoillen, sitten vein ison kasan tavaraa kirpputorille. Kirppikseltä lähtiessäni mietin että jaksanko mennä salille ennen töiden alkua, vai ostanko karkkia työpäivän ratoksi - näemmä kohdallani pätee jokotai: joko kulutan kaloreita liikkumalla tai kerrytän niitä herkuttelemalla. Tänään tein onneksi järkevän päätöksen eli jätin karkit kauppaan ja suuntasin salille. Treeni tuntui hyvältä, ja sen jälkeen oli mukava aloittaa työpäivä. 

Ikävä kyllä työpäivän aikana kurkkuani alkoi aristaa, ja aristus muuttui vähitellen kunnon kurkkukivuksi. Lisäksi olo on muutenkin nyt jo todella tukkoinen, eli ikävä kyllä taidan olla sairastumassa flunssaan. Huomenna minulla on ensimmäinen varsinainen koulupäivä, eli sieltä en halua jäädä pois, mutta onneksi se kestää vain kolme tuntia. Koulun jälkeen olin aikonut mennä salille, mutta se on varmaan parempi unohtaa. Taas siis yksi (teko)syy liikunnan välttelemiseksi, juuri kun ajattelin että saisin tälle viikolle vähintään kolme treenikertaa...

Toivon että selviäisin tästä flunssasta ilman suurempaa sortumista herkkuihin, lisäksi loppuviikosta on tiedossa kivoja juttuja joten pikainen toipuminenkin olisi toivottavaa...

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Kun liikunta ei ole tärkeää

Tunnen aina oloni kateelliseksi kuullessani jonkun kertovan, kuinka hän on koukussa liikuntaan ja kuinka jo parin päivän liikkumattomuus aiheuttaa vieroitusoireita. Minun on nimittäin liiankin helppo jättää liikunta väliin pienimmästäkin syystä. Tällä viikolla syynä on ollut iskias, mutta syynä olisi yhtä hyvin voinut olla väsymys, työkiireet tai jotain muuta.


Syynä koukuttumisen puuttumiseen on varmaankin se, että koko lapsuuteni ja nuoruuteni meni käytännössä ilman liikuntaa. Kirjat olivat parhaita ystäviäni sillä vietin niiden parissa kaiken vapaa-aikani sen sijaan että olisin juossut sisarusteni kanssa ulkona. Koulun liikuntatunneilla pysyttelin visusti kentän reunalla, tai lähdin ystävieni kanssa "lenkille" eli kaverin luo löhöilemään. Aikuisiällä sain vihdoinkin kipinän myös liikuntaan, mutta minulla on vuosien varrella ollut kausia jolloin olen kuntoillut enemmän, joskus taas vähemmän. Välillä olen innostunut kuntosalitreenauksesta, toisinaan juossut ohjatuilla tunneilla ja joskus vain lenkkeillyt (harvemmin kuitenkaan juosten). Kiinnostuksen kohteiden vaihtelu on usein ollut sidoksissa siihen, missä olen asunut ja missä kuntokeskuksessa käynyt (jos missään). Minun on kuitenkin aina ollut yhtä "helppoa" unohtaa liikunnan ilo ja jäädä sohvalle löhöämään tai surffaamaan netissä.


Lenkin tai salitreenin jälkeen tulee kyllä todella hyvä olo ja huonokin päivä muuttuu lähes poikkeuksetta paremmaksi, mutta siitä huolimatta en ole koskaan jäänyt koukkuun. Luulisi, että jo yli vuoden liikuntaa melko säännöllisesti harrastaneena en enää osaisi olla ilman, mutta helpostihan tämä näyttää taas sujuvan...

Kun kävin iskiakseni vuoksi torstaina lääkärissä, tämä sanoi että vaivani syynä on mitä luultavimmin yliliikkuvat niveleni. Sen vuoksi olisi äärettömän tärkeää rakentaa kroppaani lihaksista vahva korsetti niitä niveliä tukemaan. Koko juttu kuulostaa tietysti ihan järkeenkäyvältä, mutta toisaalta ihmetyttää miksi iskias vaivaa minua pahiten silloin, kun olen hyvässä kunnossa ja liikun säännöllisesti. Koko vaivahan alkoi silloin, kun olin viimeksi alle 70-kiloinen (noin vuonna 2005) ja kävin salilla useita kertoja viikossa. Sitävastoin se vaivasi tuskin lainkaan tai vain lievänä, kun painoin yli 100kg enkä liikkunut yhtään. Nyt se on taas pahempi kuin koskaan, sillä pääsen juuri ja juuri kävelemään ja koko ajan pitää varoa äkillisiä liikkeitä tai tuntuu kuin pakaran alle iskettäisiin veitsellä (onneksi vahvat tulehduskipulääkkeet ovat alkaneet jo auttamaan, tosin suussa maistuu tällä hetkellä koko ajan p***a). Eikö siis karrikoidusti voitaisi sanoa, että parempi jättää liikunta väliin niin iskiaskaan ei pääsisi vaivaamaan?


No, ehkä harrastan jatkossakin liikuntaa ihan jo painonhallintamielessäkin, puhumattakaan siitä että ovathan liikunnan hyödyt muutenkin aika kiistattomat. Sitä en tiedä tuleeko minusta koskaan urheiluhullua, mutta yritän näinä laiskoina aikoina pitää mielessä liikunnan aikaansaaman hyvän olon jotta saisin taas aikaiseksi mennä sinne salillekin. Toivon mukaan jo ensi viikolla...



P.S. Kuvat on otettu jo muutama viikko sitten, mutta vihdoinkin tuli valmista myös tekstistä...

tiistai 10. syyskuuta 2013

Veitsi kankkuun...

Jo vuosikausia minua aika ajoin vaivannut iskias on viime päivinä ärtynyt pahemmaksi kuin vuosiin. Oikeaa jalkaa särkee alaselästä varpaisiin, ja varsinkin tänään kipu on yltynyt lähestulkoon jatkuvaksi. Iltapäivällä kävin lasten kanssa parin sadan metrin päässä kotoa leikkipuistossa, ja matka oli aika tuskainen kun jouduin pelkäämään alaselkään/pakaraan iskeviä vihlaisuja jotka tuntuivat kuin puukon iskuilta.

Turha siis edes miettiä lenkkeilyä, tai ylipäätään mitään liikuntaa ennen kuin tilanne rauhoittuu. Torstaina olisi kyllä tarkoitus mennä salille, mutta eilinen vatsalihashaasteen treeni ei ainakaan auttanut asiaa eli pitää katsoa miltä ylihuomenna tuntuu. 

En ole muuten vielä kuullut mitään siitä hakemastani harjoittelupaikasta, saa nähdä pääsenkö edes haastatteluun...

perjantai 6. syyskuuta 2013

Viikon varrelta

Tämä viikko on kulunut todella nopeasti. Allekirjoitimme töissä oppisopimuksen, ja koulutuksesta oli ensimmäinen lähipäivä. Päätin myös hakea sitä harjoittelupaikkaa, sillä työssä olisi niin paljon plussia että ottaisin sen mielelläni vastaan. Saa nähdä koska siitä kuulee, olisihan se kiva päästä edes haastatteluun, vaikka toisaalta ei olekaan suurta väliä kuinka hommassa käy. Yhtä mielelläni kuin ottaisin paikan vastaan, voin myös jatkaa nykyisessäkin toimessa.

Syömiset ovat tällä viikolla menneet ihan kohtalaisesti. Maanantaina tosin sorruin, sillä pikku-a herätti edellisenä yönä 5 kertaa 8 tunnin yö"unien" aikana, ja väsyneenä päätin jättää salitreenin väliin ja suuntasinkin sen sijaan keksipaketin kanssa pariksi tunniksi kotisohvalle ennen kuin hain lapset hoidosta... Myöhemmin viikolla olen kuitenkin saanut aikaiseksi mennä salillekin jopa kolmena päivänä, ja lisäksi olen tehnyt vatsalihashaastetta tunnollisesti. Nyt takana on jo yhdeksän päivää ja jäljellä kolme viikkoa. Omenoita olen yhä syönyt paljon ja välillä muutakin pientä ylimääräistä, mutta en mitään övereitä.

Tämän viikon ikävin uutinen oli se, että iso-A (ja siis mitä luultavimmin koko perhe) sai päiväkodista kihomatotartunnan. Lääkitys otettiin tänään - pikku-a:n vastustelusta huolimatta - ja huomenna on edessä koko kodin suursiivous jota odotan "innolla"... Viikonlopun ohjelma meni siis uusiksi, kun jouduin perumaan kahdetkin treffit ystävieni ja heidän lastensa kanssa jotta emme tartuttaisi muita. No, onpahan ainakin aikaa siivota...

Kuntoilusta vielä sen verran, että tänään salilla mietin sitä kuinka minun on yhäkin kovin helppo "unohtaa" urheilu ja sen tuottama hyvä olo. Kun käyn salilla, olo on mahtava ja (varsinkin) kuntosalin peilikuva aika hyvän näköinen, mutta kotona iskee saamattomuus ja peilistäkin katsoo isomahainen laiskiainen. Lenkille minun on silti kovin vaikea itseäni saada, onneksi edes salitreeni maistuu.

Kuinkahan oikein saisin taas kunnon rytmin (aamu)aerobisiin, sillä niitä en ole tehnyt ties kuinka pitkään aikaan säännöllisesti...?

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Vaikeita, pikaisia päätöksiä

Oppisopimuskoulutukseni myynnin ammattitutkintoa varten alkaa tiistaina, ja perjantaina kävin tekemässä aloituskeskustelun kouluttajan kanssa. Siinä nyt ei ilmennyt mitään erikoista, totesimme vain että koulutuksen pakollisten osioiden suorittaminen ei tule tuottamaan vaikeuksia, mutta sitä en tiedä kuinka helppoa valinnainen osio tulee olemaan. Oma työnkuvani ei sisällä markkinointia, "tuoteryhmän hallinnointia" eikä myynnin valmentamista, eli käytännön toteutuksessa tulee ehkä olemaan hieman haastetta. 

Sitten myöhemmin perjantaina tuli puhetta myyntivalmentajamme kanssa hänen pian alkavan äitiyslomansa sijaisuudesta. En todellakaan ajatellut hakea ko. pestiä, mutta hän kertoi yrityksessä olevan haussa myös myyntivalmennuksen harjoittelijanpaikkoja, mikä sopisi siis täydellisesti koulutukseeni. Tieto noista paikoista ei vain ollut tavoittanut tiimiäni, ja haku päättyy jo tiistaina. 

Ensimmäinen reaktioni oli laittaa heti hakemus menemään, mutta sitten luin mitä työhön kuuluu. Firmallani on toimipaikkoja ympäri Suomen, ja valmentajan työ sisältää myös matkustamista sekä varmasti myös öitä pois kotoa. Palkkakaan ei luultavasti ainakaan nousisi, vaan saattaisi jopa laskea myynnin vähentyessä ja sitä myötä myös myyntipalkkioiden. Kuuden tunnin työpäivä ei taatusti auta asiaa, enkä kyllä ole valmis siirtymään täyteen työpäiväänkään. 

Ajattelin joka tapauksessa kysellä huomenna vähän tarkemmin tuosta harjoittelijan pestistä, sitten onkin pakko tehdä jo päätös. Tällä hetkellä olo on kovin ristiriitainen: toisaalta tuo homma sopisi täydellisesti koulutukseeni, toisaalta pienempi palkka ei houkuttele. Olen myös todella tyytyväinen nykyiseen työnkuvaani, enkä tiedä haluanko oikeasti edes siirtyä valmennuksen puolelle. Matkustamisessakin on sekä hyvät että huonot puolet: toisaalta saisi ihan omaa aikaa ja (toivon mukaan) rauhallisia hotelliöitä, toisaalta joutuisi olemaan erossa lapsista. 

Oikeasti, mitä mä teen??!!