torstai 11. heinäkuuta 2013

Vanish 2013 -tahratesti vol. 1

Kerroin jo aiemmin päässeeni Buzzadorin kautta testaamaan Vanishin tuotteita. Kokeiltavakseni sain Vanish Oxi Action -geeliä, Vanish Oxi Action -jauhetta ja Vanish Oxi Action Crystal White -jauhetta. Näistä geeli onkin ollut käytössä jo aiemmin, mutta olen lähinnä laittanut sitä tahroille juuri ennen pesua (ilman vaikutusaikaa siis) ja suoraan koneeseen. Jauheita en ole käyttänyt, sillä käyttämäni pyykinpesuaine on aina nestemäistä enkä ole tajunnut että jauhemaistakin tahranpoistajaa voisi laittaa myös suoraan pyykin joukkoon. Tässä siis testin ensimmäiset tulokset.

Sain Buzzadorilta testikankaan, jonka likasin erilaisilla ruoka-aineilla. Tilkussa on ylärivissä vasemmalta katsottuna mustikkaa, paprikaa, mansikkaa ja alarivillä kahvia ja tomaattia. Likasin tilkun ja annoin sen kuivua seuraavaan päivään jotta tahrat vastaisivat todenmukaista tilannetta, yleensä kun en koskaan ehdi/muista/viitsi käsitellä tahroja heti tuoreeltaan. Seuraavana päivänä käsittelin tilkun Vanish Oxi Action -jauheesta ja vedestä tehdyllä massalla. Annoin vaikuttaa noin 10min ja heitin koneeseen muistaakseni 60 asteeseen ja koneeseen myös jauhetta perään.




Kuten kuvasta näkyy, kangaspala tuli melkein puhtaaksi. Vain paprikatahra jäi näkyviin, mutta sekin näkyy vain kameralla salaman kanssa kuvattaessa tai kirkkaassa valossa. Kuvan ottamisen jälkeen onnistuin muuten laittamaan tuon testikankaan jonnekin niin hyvään jemmaan, että minulla ei ole aavistustakaan mistä sen löytäisin (elleivät sitten lapset ole ottaneet sitä leikkeihinsä)...

Sain myös testata jo pitkään käyttämättömänä ollutta murheenkryyniä eli iso-A:n likaamaa puseroa. Olen pessyt sitä useamman kerran ja mielestäni käyttänyt tahranpoistajaakin, mutta lika ei ole hävinnyt. Tässä näkyy lähtötilanne, enkä siis yhtään tiedä mistä nuo tahrat ovat tulleet.


Samalla kun käsittelin testitilkun Vanish Oxi Action -jauheen ja veden seoksella, käsittelin myös paidan, pesun lopputulos on tässä eli ei lähtenyt puhtaaksi.


Seuraavaksi - eli parin päivän kuluttua - laitoin puseron likoamaan pariksi tunniksi kuumaan veteen, jonka joukkoon olin liuottanut Vanish Oxi Action Crystal White -jauhetta. Vaikka kyseisen jauheen sanotaankin olevan nimensäkin mukaisesti valkopyykille tarkoitettua, olen kuullut että se kirkastaa myös värillisen pyykin värejä (kohtuudella käytettynä). Sitten paita pesukoneeseen ja jauhetta mukaan, ja paita puhdistui!



Vanishia on tarkoitus testata vielä lisääkin, sekä lasten vaatteisiin että myös siihen testitilkkuun jos onnistun sen vielä löytämään. Vanishissakin taitaa vaan päteä se totuus, että tahroja täytyisi vain muistaa ja jaksaa esikäsitellä ja että kaapissa olisi aina oltava vähintään paria erilaista tahranpoistoainetta sillä mikä tepsii yhteen tahraan, ei välttämättä tehoakaan toiseen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti