Matka tavoitefarkkuihin, osa I

Varoitus: Tässä jutussa kuvamateriaalia, joka saattaa järkyttää herkkiä silmiäsi!

Viime viikolla kirjoitin ostamistani koon 42 tavoitefarkuista, jotka yllätyksekseni mahtuivat jopa kiinni vatsan - ja koko kropan - turvotuksesta huolimatta. Tänään kauppareissulla ostin itselleni toisetkin tavoitefarkut, tällä kertaa Prismasta jossa oli perusfarkkuja alennuksessa 10 eurolla. Kyseessä ovat itse asiassa miesten farkut, mutta väliäkös sillä. Kokeilin ensin tuumakokoa 32, jotka menivät kiinni mutta puristivat. Päätin kuitenkin että kyllähän Litessä pitää olla haastetta ja ostin tuumakoon 30 farkut. En viitsinyt edes sovittaa niitä kaupassa, sillä tiesin etteivät ne todellakaan mene kiinni.

Päätin ottaa kuvan siitä, miltä molemmat farkut näyttävät päälläni tällä hetkellä. Pahoittelen kuvien heikkoa laatua, mutta kamerani päätti sanoa sopimuksensa irti ja kuvat on otettu miehen tabletin avulla...

Ensiksi koon 42 Magic-farkut eli tavoitefarkut nro 1:

Housut menevät siis kiinni ihan ok, mutta tuon vyötärönauhan yläpuolella roikkuvan läskikasan vuoksi en todellakaan aio käyttää noita ihmisten ilmoilla vielä aikoihin.

Sitten se kamala näky eli tuumakoon 30 farkut = tavoitefarkut nro 2:

Noissa on tosiaan siis tavoitetta että saisin housut edes kiinni. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kaikki ylimääräinen on sijoittunut tuohon vatsan seutuun. Ja kuten raskausarvista huomaa, ihan heti en ajatellut bikineissä esiintyä vaikka saisinkin mahaa pienemmäksi...

Uudenvuodenlupaukseni olkoon se, että teen parhaani mahtuakseni tavoitefarkkuihin nro 1 Liten puolivälissä eli 18.2. ja nro 2:n tavoitefarkkuihin Liten loppuun mennessä. Tiedossa siis roppakaupalla hikeä ja (mahdollisesti) kyyneleitä ennen maaliskuun loppua. Palataan asiaan uusien kuvien kera siinä helmikuun puolivälin paikkeilla...

Voihan KÄÄK!

Kävin tänä aamuna sauvakävelyllä. Lähtiessäni puin päälle ulkovaatteita, ja oli melko shokki huomata että toppahousut eivät menneet kiinni! Toissapäivänä ne olivat viimeksi jalassa, ja menivät kiinni ihan hyvin. Turvotusta on siis ihan älyttömästi ja lisää vaan tulee. Vai kuinkahan suuri osa siitä on sitä itseään eli läskiä?? Suklaan syönti ei ole yhtään vähentynyt viime päivinä, ja eilen tuhosimme miehen kanssa iltapalaksi joululahjaksi saamamme brien ja sinihomejuuston suolakeksien ja pipareiden kera. Tänään teemme päivälliseksi tortilloja, mutta lupaan että viimeistään 1.1.2013 mun herkuttelu taas loppuu - tai ainakin vähenee huomattavasti. 

Itsekuri ja motivaatio ovat täysin kadoksissa varsinkin kun kaapissa on suklaata vielä yli kilo. Ja kun on tällainen (suklaa-)hiilariaddikti, niin putkea on kovin vaikea saada katkaistua. Vuoden vaihtumisen kunniaksi ehkä siis vielä herkutellaan, mutta ne suklaat mitä jää yli saavat pysyä kaapissa muutoin kuin herkuttelupäivinä. Ja kun Lite alkaa niin ei tule niitäkään pidettyä. Suunnitelmat ovat Liten varalle kyllä kovat, aikomuksena olisi esim. herätä ensimmäisen viikon aikana aamulenkille jo ennen kuutta jotta ehdin kahdeksaksi töihin. Salille en nimittäin pääse koko viikkoon, sillä itse olen töissä klo 8-16 ja mies pääsee töistä vasta seitsemän aikaan. Saa nähdä onnistuvatko nuo aamulenkit, mutta yritän kumminkin.

Ennen Liten - ja töiden - alkua on kuitenkin vielä kaksi viikkoa aikaa saada tätä "jouluturvotusta" pois, kunhan ensin herkuttelen vielä tämän vuoden loppuun...

Joulun saldo ja uudet tavoitefarkut

Joulu oli ja meni, ja pääsimme kuin pääsimmekin vanhempieni luokse joulun viettoon. Mieheen iski tosin kuume perjantai-iltana, mutta jo lauantai-iltana hän oli kuumeeton eikä tauti pistänyt hänen kohdallaan vatsaa millään lailla sekaisin. Sunnuntaina siis ajelimme vanhempieni luokse, ja koko joulun aika menikin syödessä enemmän tai vähemmän. Kinkkua tuli vedettyä lähes kaksin käsin, ja äitini tekemien karjalanpiirakoiden päällä se oli ihan parasta. Tietysti tuli syötyä myös lanttulaatikkoa, karjalanpaistia ja rosollia, mutta muut salaatit ja laatikot jätin syömättä sillä en niistä niin välitä. Leivonnaisia oli päiväkahvipöytä aina pullollaan, enkä tietenkään voinut olla maistamatta joulutorttuja, vaniljapullia, piimäkakkua tai mitään muutakaan.

Joulun päivät olivat ihanan rentoja, ilman kiirettä minnekään tai stressiä aikatauluista. Pikku-a tosin itkeskeli kolmesta yöstä kahtena ilman mitään näkyvää syytä. Ensimmäisenä yönä ajattelin että on kyse oudosta paikasta, kun pikku-a heräsi klo 0.50 eikä meinannut nukahtaa millään uudelleen. Kahden maissa laitoimme vihdoin viimein supon, jonka voimin tyttö nukkui puoli tuntia (!) ja heräsi taas itkemään. Kolmen aikaan siirryin alakertaan nukkumaan, jonne mies toi tytön puoli seitsemältä ja meni itse nukkumaan. Koko tuon välin a oli kuulemma ollut levoton. Toisen yön a nukkui lähes putkeen, mutta kolmantena yönä heräsi itkemään jo ennen kuin olimme päässeet miehen kanssa edes nukkumaan. Itkua kesti tunnin verran, ja koko sen ajan se oli aivan hysteeristä. Supon laittamisen jälkeen tyttö nukkui onneksi yön lähes putkeen paria pientä itkahdusta lukuunottamatta. Päivät pikku-a oli onneksi hyväntuulinen ja nukkui päiväunetkin ongelmitta.

Arvelimme miehen kanssa että yöitkeskely johtuisi hampaista, mutta ehkäpä pikku-a potikin jonkinlaisia vatsavaivoja. Kuumetta hänelle ei noussut, ei myöskään oksennustautia eikä ripulia, mutta jospa hänellä olikin meidän muiden sairastama tauti lievemmässä muodossa? Arvelen näin siksi, koska keskiviikkoiltana sekä vanhempani että kolme neljästä sisaruksestani perheineen sairastuivat vatsatautiin. Onneksi sentään saimme kaikki viettää joulua terveinä, mutta ei todellakaan ollut kiva kuulla että on syyllinen lähes kaikkien läheistensä tautiin...

Tällä viikolla en tee "virallista" punnitusta, sillä vaa'an lukema on aivan liian kamala minnekään muistiin merkittäväksi. Voin sen toki tässä tunnustaa (tänä aamuna 76,6kg eli neljä kiloa plussaa viikossa) mutta painokäyrään en noin suurta pomppausta halua. Ensi viikolla tosin lupaan kirjata vaa'an lukeman ylös oli se mitä tahansa, mutta toivon saavani edes osan kerrytetystä turvotuksesta pois. Toivottavasti edes puolet tuosta neljästä kilosta olisi nestettä, sillä suolaista(kin) tuli syötyä aika paljon joulun aikana.

Nyt on ollut ihana palata edes osittain normaaliin ruokavalioon. Aamupalana on taas rahkasmoothie, ja lounaankin olen syönyt dieettityyliin. Päivällisellä ja iltapalalla on mennyt vapaammin, ja suklaata olen syönyt ihan liikaa. Joulusuklaita on kaapissa varmaan useampi kilo, saa nähdä kuinka paljon ehdin - ja jaksan - niitä syödä ennen Liten alkua.

Eilen kävin KappAhlissa ostamassa itselleni uusiksi tavoitehousuiksi taas uudet Magic-farkut. Tällä kertaa päätin uskaltaa ostaa housut sovittamatta, ja koska koko 44 on juuri nyt sopiva niin ostin koon 42 pillifarkut. Minulla oli mukanani 25% alennuskuponki, jonka kanssa sain pöksyistä kymmenen euron alennuksen. Kotona sovitin farkkuja jalkaani, ja joulun turvotuksista huolimatta ne menivät kiinni aivan mainiosti! Ei ne jalassa kyllä ilkeä vielä missään liikkua, sillä vatsa työntyi todella kamalan näköisesti vyötärönauhan yli. On noissa housuissa siis edes jotain tavoitetta Liten ajaksi, eli saada ne jalkaan ilman ylävatsan pullahtamista...

Viimeinen punnitus ennen joulun turvotuksia

Vaaka näytti aamulla 72,4kg. Ihan kiva lukema ottaen huomioon että viikko sitten painoa oli kilo enemmän, ja herkutellut olen ihan liikaa. Vatsatautihan tiputti painoa alaspäin, mutta siitä parannuttuani olen taas syönyt ihan liian epäsäännöllisesti ja epäterveellisesti. Oikeastaan en ole edes vielä kunnolla vatsataudista parantunutkaan, sillä vatsaa on pistänyt lähes koko ajan ja vessassa saa juosta tavallista useammin. Ehkä jos olisin saanut pidettyä syömiset kurissa, olokin olisi parempi, mutta kun olo on vähän huono niin syöminen ei voisi vähempää kiinnostaa. Ainakaan terveellisesti syöminen...

Yritän nyt ajatella positiivisesti, että Liten alkuun on enää kolme viikkoa. Ei siinä ajassa ehdi mitään peruuttamatonta tapahtua vaikka en dieetin mukaan söisikään. Ja joulunahan on muutenkin lupa herkutella. Vähitellen toivo alkaa herätä että jopa pääsisimme jouluna vanhempieni luo, sillä pikku-a ja mies ovat yhä terveitä. Pelkään vieläkin että he sairastuvat vatsatautiin juuri kun kaikki tavarat on pakattu, mutta toivon että eivät...

Aivotoimintani on tällä hetkellä lähestulkoon nollassa, eli taidanpa kaivautua vällyjen väliin Remeksen kirjan kanssa nyt kun pikku-a on päiväunilla ja iso-A katselee lastenohjelmaa...

Jouluksi juhlakuntoon

Tuntuuko siltä että olet herkutellut vähän liikaa jo ennen kuin on edes joulu? Onko olosi turvonnut ja pöhöttynyt? Suosittelen kokeilemaan vuorokauden mittaista vatsatautia, ainakin norovirus (?) toimi omalla kohdallani mainiosti.

Iso-A:han oli sunnuntaina sairas. Kuumetta päälle 38 astetta ja pari pientä oksennusta. Maanantaina hän oli kuitenkin jo aivan terve, ja ajattelin että jospa oksentelu johtui kuumeesta. Maanantai-iltapäivällä omassa vatsassani alkoi kuitenkin kiertää. Olin syönyt koko päivän normaalisti ja jopa ilman herkkuja (!), mutta iltapala oli pakko jättää väliin sillä siinä vaiheessa oli jo todella huono olo. Sinnittelin kuitenkin nukkumaanmenoaikaan saakka, kunnes tauti iski kunnolla. Yö menikin pitkälti pöntöllä istuessa ja ämpäri sylissä, mitä nyt välillä pääsin omaan sänkyyn tutisemaan peiton alle.

Eilen aamulla oli jo sinänsä parempi olo, mutta heikotti ihan älyttömästi. En osannut sanoa johtuiko se taudista vai nestehukasta, mutta olo oli yhä niin huono että ruokaa ei voinut ajatellakaan. Lähes koko päivä tulikin vietettyä sohvalla maaten samalla kun tytöt katsoivat lastenohjelmia. Miehen tultua kotiin olin syönyt yhden Gefilus-tehojuoman, muutaman viinirypäleen ja viipaleen paahtoleipää, ja yrittänyt hörppiä omenamehun ja veden sekoitusta parhaani mukaan. Meninkin sitten nukkumaan, ja parin tunnin päästä heräsin täydessä horkassa. Minulla, jolle ei koskaan nouse kuume, oli lämpöä yli 38 astetta ja tärisin kauttaaltani vilusta. Onneksi panadol auttoi aika pian, ja sainkin illalla syötyä vielä vähän paahtoleipää ja mustikkakeittoa.

Yöllä heräsin pyjama, lakana ja pussilakana läpimärkinä hiestä, mutta saatuani kuivaa päälle nukahdin uudestaan ja nukuin kuin tukki kunnes iso-A heräsi vähän ennen seitsemää. Nyt olo on lähestulkoon normaali, ehkä vähän heikottaa mutta sehän on ihan ymmärrettävää kun on tuollainen "kehonpuhdistus" takana. Vaaka näytti aamulla tasan 72 kiloa, eli ainakin ylimääräiset turvotukset ovat hävinneet... Aamupalan - eli rahkasmoothien - sain onneksi jo syötyä ihan normaalisti. Nyt kun saisin pidettyä syömiset kurissa tämän viikon, niin voisi sitten jouluna herkutella hyvällä omatunnolla.

Jos joulua siis meille yleensä tulee. Mies ja pikku-a ovat nimittäin vielä sairastumatta, ja pelkään että jompikumpi tai molemmat sairastuvat juuri jouluksi emmekä pääsekään ajelemaan vanhempieni luo. Edellinen vierailu runsas kuukausi sitten peruuntui flunssan vuoksi, ja harmittaisi aivan valtavasti jos emme nytkään pääsisi näkemään perhettäni! Puhumattakaan siitä, että meillä ei ole täällä kotona minkäänlaisia jouluruokia saati joulukuusta. Tiedossa on siis jännityksen täyttämiä päiviä...

Nälkävelka, hiilaririippuvuus vai mikä?

Olisin äärettömän onnellinen jos joku asiantuntija kertoisi minulle suoraan, miksi sorrun herkuttelemaan aina uudestaan ja uudestaan. Kohdallani "Jos annat pirulle pikkusormen, se vie koko käden" pitää todellakin paikkansa. Niin kauan kun noudatin tiukkaa dieettiä, kaikki oli hyvin, mutta heti kun sallin itselleni herkkuja niin en saakaan pidettyä itseäni niistä erossa enää lainkaan.

Hiilari-addiktiosta on ollut puhetta paljon, mutta voisiko minua vaivata myös Patrik Borgin terminä lanseeraama Nälkävelka? Kysehän on siis siitä, että dieetin aikana elimistö kokee nälkää jota ei saa tyydytettyä, ja kun dieetti on ohi niin ihminen ei pääse näläntunteesta eroon muutoin kuin syömällä liikaa. Oliko kohdallani siis virhe vetää Liten viimeiset viikot yhä tiukentuneella Superdieetin ruokavaliolla sen sijaan että olisin syönyt Liten ohjeen mukaan vähän runsaammin?

Toisaalta Iltalehdessä uutisoitiin jokunen päivä sitten tutkimuksesta, jonka mukaan rasvaisen ruoan syönti (tai siis sen lopettaminen) aiheuttaa elimistössä samankaltaisia vieroitusoireita kuin huumeidenkin käytön lopettaminen.

Oli syy mikä tahansa, jonkinlaisista vieroitusoireista olen kärsinyt koko viime viikon. Ja sortunut niiden vuoksi aina viimeistään iltapäivällä tai illalla syömään enemmän tai vähemmän herkkuja. Viime perjantaina mies juhli työpaikan pikkujouluja, ja minun teki todella tiukkaa olla ostamatta kaupasta sipsipussia ja karkkia. Vielä kotimatkallakin mietin, että kävisinkö sittenkin lähikaupasta sen sipsipussin. En käynyt, mutta sorruin kotona leipomaan sisaruksilleni rocky roadeja joululahjaksi ja kattilan reunoihin jäi ehkä hivenen liikaa kaavittavaa... Niin paljon tuli syötyä sokeria - ja jätettyä iltapala muuten syömättä - että en meinannut saada yöllä lainkaan unta kun pulssi hakkasi korvissani ja olo oli todella huono. Lauantaina söin kuitenkin appivanhempieni luona suklaakakkua ja mustikkapiirakkaa ilman minkäänlaisia omantunnontuskia, ja illalla kotona taas suklaata. Eilen pysyin ruodussa koko päivän, kunnes illalla söin pari (isoa) palaa itse tehtyä riisisuklaata sekä miehen kanssa ison Toblerone-pötkön puolikkaan.

Nyt yritän kovasti olla ilman herkkuja lauantaihin saakka, jolloin suuntaamme auton nokan kohti vanhempieni kotia ja joulun viettoa. Tässä vaiheessa päivää olen jo huomannut, kuinka vaikeaa herkuttomuus on. Koko ajan tekisi mieli rynnätä herkkukaapille hakemaan suklaata tai jotain muuta hyvää. Lasken lähestulkoon minuutteja siihen että lounaasta olisi kulunut edes kaksi tuntia ja voisin syödä välipalaksi proteiinivanukasta, joka menee jo lähes herkusta.

Minun oli muuten tarkoitus käydä tällä viikolla luovuttamassa verta pitkästä aikaa, mutta saa nähdä uskallanko. Iso-A nimittäin oksensi eilen pari kertaa ja oli koko päivän kuumeessa, ja pelkään jonkun vatsataudin olevan iskemässä myös meihin muihin. Toivon tietysti että kyseessä olisi ollut joku muu tauti - joka on nyt jo ohi sillä tytöllä ei ole enää edes lämpöä ja virtaa riittää - mutta en halua tieten tahtoen heikentää yleiskuntoani jos vaikka tauti onkin jo itämässä...

Nyt kun vielä saa (eli mitään en ole oppinut?)

Uuden Liten (ja töihin paluun) lähestyessä tuntuu olevan yhä vaikeampi hillitä herkuttelua. Koko ajan tekisi mieli jotain hyvää, eikä asiaa ole auttanut se että olen tehnyt sisaruksilleni joululahjaksi rocky roadeja ja riisisuklaita, joista on tietysti ollut pakko verottaa oma osuus jo tekovaiheessa. Nyt on joulunamut onneksi kaikki tehty ja odottamassa paketointia pakastimessa. Herkkukaappi pullottaa kuitenkin kaikkea muuta hyvää, puhumattakaan siitä että en todellakaan ole saanut pidettyä salaattia päivän toisena ateriana. Tänään tein kuitenkin itselleni taas salaatin, ja oli muuten aika hyvää.

Näinä herkuttelun siivittäminä päivinä on käynyt mielessä että enkö ole sittenkään oppinut mitään yli puolen vuoden dieettaamisen aikana? Liten jälkeen onnistuin rajoittamaan herkuttelua vain muutaman viikon, ennen kuin ote alkoi taas lipsumaan. Vai voinko syyttää tätä vuodenaikaa (eli joulun lähestymistä) siitä etten ole pystynyt hillitsemään itseäni? Sortuessani olen ajatellut myös niin, että kun kohta kuitenkin alkaa kymmenen viikon armoton rutistus ilman herkkuja niin kai sitä "vähän" voi sitä ennen herkutella - eli syödä kaikkea mahdollista.

Koko elämänihän herkuttelua on siivittänyt ajatus siitä, että dieetti alkaa sitten joskus - maanantaina, ensi viikolla, miten milloinkin, ja siihen saakka voi herkutella huoletta. Se tapahtui ennen superdieettiä, viime juhannuksena ennen SD Extraa, parin viikon ajan ennen Liteä ja nyt taas. Päivä päivältä sorrun syömään enemmän herkkuja, ja jos vanha meno jatkuu niin tammikuun pari ensimmäistä viikkoa tulee syötyä karkkia joka päivä (vaikka toivonkin että saisin sen vältettyä). Onhan mahdollisesti joulupukin tuomat joululahjasuklaatkin PAKKO syödä pois...

Paino on pyörinyt jo päälle 74 kilossa (vaikka perjantain "virallisessa" punnituksessa se olikin "vain" 73,4kg) eli sinänsä olisi paras pysytellä koko ensi viikko tiukasti Liten ruokavaliossa ennen joulun herkutteluja. Siinä onnistuminen onkin sitten asia erikseen näinä täydellisen motivaatiopulan aikoina...

Melkein julkkis

Voin sanoa olevani melkein julkkis nyt, sillä pääsin Fitfarmin sivuille onnistujien joukkoon. Palkkioksi siitä että kerroin sinne tarinani, saan osallistua tammikuussa alkavaan Liteen ilmaiseksi. JIHUU! Ryhmäni tulee olemaan InShape joka keskittyy varsinaisen painonpudotuksen sijaan kiinteytymiseen ja ehkä jopa lihasten kasvattamiseen (jos vain pääsen salille tarpeeksi usein), sitä odotellessa :D

Olen muuten pyöritellyt mielessäni kirjoitusta siitä kuinka dieettaaminen ei todellakaan tällä hetkellä onnistu kun tekee vain mieli syödä ja syödä, mutta siitä enemmän joku toinen kerta sillä nyt suuntaan lasten kanssa äitikaveriporukan pikkujouluihin :)

A Blog with Substance

Sain 100 kilon keijukaiselta A Blog with Substance -tunnustuksen, josta olen oikein otettu. Olen tätä kyseistä tunnustusta bongaillut useammassakin blogissa ja toivonut salaa jonkun ajattelevan että tämäkin blogi on sen arvoinen. Kiitos siis melkein-kaimalle :)

Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat :

- Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
- Ilmoita heille tunnustuksesta
- Kerro kahdeksan asiaa itsestäsi

Kuten sanoin, tunnustus on kiertänyt jo ties kuinka monessa blogissa enkä keksi kahdeksaa vastaanottajaa, mutta annan sen kuitenkin eteenpäin seuraaville bloggaajille (riippumatta siitä ovatko he sen jo aikaisemmin saaneet ja jos ovat niin ei tarvitse pistää enää uudestaan eteenpäin), sillä kaikken näiden bloggaajien uusia päivityksiä odottaa aina innolla:

mallamoija, Valeäiti, Kymppiproggis, Leopardikuningatar ja Suski 

Sitten vielä kahdeksan satunnaista asiaa minusta:

• Olen koko elämässäni seurustellut - yksiä treffejä pitempään - vain kahden miehen kanssa, joista toinen on luonnollisesti aviomieheni
• Tällä hetkellä olen aivan koukussa Facebookin Pyramid Solitaire Saga -peliin, jota pelaan aina kun saan siihen mahdollisuuden. Samalla toivon että saisin pelin viimeisenkin tason pelattua ja pääsisin koukutuksesta eroon...
• Minulla on kolme pikkusiskoa ja pikkuveli
• Lukion jälkeen vietin vuoden Yhdysvalloissa aupairina
• Halusin meille kotiin kissoja ja kanin kun muutimme omakotitaloon, mutta nykyään pidän niitä oikeastaan vain lasten allergioiden ehkäisyä ajatellen. Olen nimittäin täysin kyllästynyt olohuoneen lattialla lojuviin kaninkakkapalleroihin ja kissojen repimiin kalusteisiin.
• Olen luovuttanut verta muistaakseni 14 kertaa, ja tarkoitus olisi käydä pitkästä aikaa luovuttamassa vielä ennen joulua, nyt kun en ole enää karenssissa raskauksien tai imetyksen vuoksi.
• Asun 80-luvulla rakennetussa omakotitalossa, mutta toivon (salaa) että saisimme joskus mahdollisuuden rakennuttaa aivan uuden, oman kodin, vaikka tiedän etteivät hermoni - tai avioliittoni - varmaankaan kestäisi rakennusstressiä.
• Olen valmistunut kääntäjäksi ja tulkiksi, mutten ole tehnyt päivääkään työtä kummassakaan hommassa. Nyt, kuusi vuotta valmistumisen jälkeen, kielitaito on rapistunut jo niin paljon etten voi enää edes harkita "oman alani" töitä. Ainut keino saada kielitaito tarpeeksi hyväksi olisi muuttaa ulkomaille, mutta mies ei koskaan suostuisi siihen enkä haluisi perhettäni jättääkään. En silti kadu päätöstäni ottaa vastaan vakityö ja pysyä nykyisessä työpaikassani jo kohta kuusi vuotta.

Vauvakuumetta vai töihinmenoahdistusta?

Tähän saakka olen ajatellut että kaksi lasta saa todellakin riittää meille. Ainakin haluan useamman vuoden välin ennen seuraavaa raskautta ja vauva-aikaa. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut miettimään, että mitä jos... Pitäisikö kumminkin hankkiutua raskaaksi siten että saisin vauvan ennen pikku-a:n kolmatta syntymäpäivää jolloin saisin samat tuet kuin edelliselläkin vanhempainvapaalla? Mahtuisiko pinnasänky enää makuuhuoneeseemme nyt kun siellä on leveämpi sänky kuin ennen ja muutenkin uusi järjestys? Minkälainen auto pitäisi ostaa, jotta siihen mahtuisi kolme lastenistuinta?

En suinkaan ole niin hullu vauvakuumeinen, että harkitsisin kovinkaan vakavasti ehkäisyn poisjättämistä. Voiskohan tämä orastava vauvan kaipuu johtua siitä, että viiden viikon päästä olen taas töissä ja lapset päivähoidossa? On aika mielenkiintoista, että aikanaan laitoin iso-A:n hoitoon vuoden ikäisenä ilman minkäänlaista ahdistusta tai tunnontuskia, mutta nyt sydäntä raastaa kun ajattelen puolitoistavuotiasta pikku-a:ta hoitotätien armoilla. Hän on vain jotenkin niin kovin pieni vielä... Tosin hän jo kävelee - miltei juoksee, mutta ei ota askeltakaan ulkovaatteissa ja kengät jalassa -, syö itse ja puhuukin jonkun verran, eli sinänsä hänen pärjäämisestään ei pitäisi kantaa niin suurta huolta. En kuitenkaan voi itselleni mitään vaan rukoilen päivittäin lottovoittoa jotta saisin jäädä vielä kotiin.

Olen toki valmistautunut lasten hoitoon menoon hankkimalla heille nahkaisia sisätossuja, tilaamalla nimilapputarroja vaatteiden nimikointia varten sekä ostamalla huutonetistä ja kirppareilta molemmille useammat talvikengät ja talvihaalarit siltä varalta että ne kastuvat päiväkodin pihalla. Tähän saakka olen pärjännyt aikalailla yksillä kauden kengillä ja ulkovaatteilla per lapsi, sillä emme ole ulkoilleet sellaisella säällä jossa ne voisivat kastua tai vahingoittua - kurahousuja ja saappaita lukuunottamatta.

Kaikesta materiaan liittyvästä valmistautumisestani huolimatta henkinen valmistautuminen töihinmenoon ja lasten hoidon alkuun on todellakin vielä kesken. Liittyneekö vauvakuumeen lisäksi myös viime päivinä vaivannut ahdistunut olo - ja syöpöttelyn himo - siihen? Oli miten oli, koen tällä hetkellä olevani eräänlaisessa välitilassa. En osaa kuvitella meneväni oikeasti vielä töihin, mutta ensimmäinen työpäivä on todellakin jo viiden viikon päässä. Sitä odotellessa - ja pelätessä...

Kuinka lapsi vaipattomaksi?

Seuraa asiaa lapsista, ei painonpudotuksesta.

Täällä menee nimittäin hermot ihan juuri! Iso-A on kohta 2v9kk eikä hänellä ole mitään halua päästä vaipoistaan eroon. Kakka tulee vaippaan säännönmukaisesti vaikka kuinka puhuttaisiin että täytyy käydä potalla. Jos kerran tyttö osaa mennä piiloon tekemään kakan, niin luulisi tietävän hädästä etukäteen ja että hän osaisi tehdä sen myös pottaan tai pönttöön? Juuri tänään sain kuurata kakkaista pyllyä, vaikka tyttö istui potalla vasta vähän aikaisemmin. Hän tietää, että saisi potalle tai pönttöön tehdystä kakasta palkinnoksi jäätelöä tai keksiä, mutta sekään ei auta.

Jännitänkin täällä että kumpi lapsista on oikeasti ensin vaipaton. Pikku-a nimittäin osaa jo tulla sanomaan milloin hänellä on kakkahätä. Häneltä tulee tavara vaippaan enää harvoin, sillä yleensä ehdin kiikuttaa hänet ajoissa potalle. Joskus pottaan tulee kakan sijasta pissa, mutta sehän on oikeastaan vielä parempi jos hän tunnistaa yleensä potalle pääsyn tarpeen.

Olen tuskaillut pottailun heikkoa onnistumista tuttavieni kanssa ja kesän kolmen vaipattoman viikon - jolloin sain puhdistaa pissoja joka paikasta - jälkeen vannoin että en yritä jättää iso-A:ta ilman vaippaa ennen tämän hoitoon menoa. Tyttö taisi joskus kuulla sen, sillä nykyään jos kysyn että koska neiti meinaa oppia käymään potalla niin vastaus on "päiväkodissa". No, siihenhän on aikaa enää viisi viikkoa eli kohta on A:lla toden teolla pottakoulu edessä jos meinaa sanansa pitää.

Mutta mitä ihmettä voisin oikeasti tehdä jotta saisin tytön suosiollisemmaksi potalle? Hän kyllä suostuu potalla istumaan ja jos hätä sattuu olemaan juuri silloin niin se tulee ehkä pottaan, mutta jos hätä tulee muulloin niin A ei todellakaan tule siitä kertomaan toisin kuin pikkusiskonsa. Edes pikkusiskon antama esimerkki ei näytä tepsivän eikä se, että (huonona äitinä) palkitsen myös pikku-a:n pottaan tehdystä kakasta keksillä. Siitä tuleekin muuten hauskaa, jos pikku-a - tai isosiskonsa - alkaa päiväkodissa vaatia kovaan ääneen keksiä palkkioksi, kun kakka tulee pottaan...

Saamattomuutta ja syömisen himoa

Toissapäivänä sain pitkästä aikaa käytyä sauvakävelemässä, ja ajattelinkin jo saaneeni laiskotteluputken katkaistua. Vielä mitä, eilen en saanut liikutettua lihastakaan ja tänään sama meno jatkuu. Olo on jotenkin vain niin väsynyt ja suorastaan ahdistunut, että liikunta on viimeisenä mielessä. Vaihtoehtoina olisi joko sauvakävely, crosstrainer tai kotitreeni sillä kuntosali ei ole auki, mutta mikään ei huvita. Tietysti on kysyttävä että muna vai kana. Johtuuko väsynyt olo ja ahdistuneisuus juuri siitä kun en ole liikkunut? Mutta vaikka kuinka tiedän liikunnan aiheuttavan hyvää oloa, en tunnu saavani aikaiseksi tehdä yhtään mitään. Kai se on sama kuin tupakoitsijoilla jotka tietävät tupakan aiheuttavan syöpää, tai alkoholisteilla jotka tietävät viinan olevan pahasta. Onneksi liikkumattomuus ei ole ihan niin paha, mutta kumminkin...

Vaaka näytti eilen aamulla 72,8kg, jonka vuoksi sallin eilen itselleni herkuttelupäivän. Lounaaksi Subwayn patonki ja Tobleroneja, päivälliseksi perunamuusia ja nakkikastiketta, päiväkahvilla pari joulutorttua appivanhempien ollessa kylässä, ja iltapalaksi miehen kanssa pussillinen sipsejä ja laivalta tuotuja Rolloja. Tänään turvotusta olikin kropassa taas ruhtinaallisesti, mikä aiheutti 75 kilon lukeman vaa'alla. Tietysti paino laskee taas parissa päivässä kun jos pysyn ruodussa. Valitettavasti olen jo tänään ehtinyt sortumaan kolmen Rollon, puolikkaan piparin ja kahden Digestive-keksin verran, jotka kaivoin herkkukaapista miehen ollessa hetken ulkona hellapuita hakkaamassa. Ja mieli tekisi vain LISÄÄÄÄÄÄÄÄ!

Tavallisesti olen selvinnyt herkuttelupäivän jälkeen lähes ilman vieroitusoireita ja normaaliin ruokavalioon paluu on sujunut ongelmitta. Toisin on tänään. En ymmärrä mikä tämän nyt aiheuttaa. Liian lyhyt aika edellisestä herkuttelusta? Kuukautiskierto? Liikunnan puute? Joku muu? Loppupäivä olisi kuitenkin tarkoitus pysyä ruodussa. Päivälliseksi on tosin luvassa ruokakermalla ja koskenlaskijalla höystettyä kasvissosekeittoa, mutta taidan heittää sen joukkoon ison kasan raejuustoa lisäproteiiniksi...

Alkaisipa uusi Lite jo pian!

Neljän päivän herkutteluputki

Perjantaina alkaneista pikkujouluista alkoi yhteensä neljä päivää kestänyt herkutteluputki. Lauantaina oli nimittäin pakko syödä juhlista jääneitä herkkuja pois ja sunnuntainakin sain hillittyä itseni vain iltaan saakka jolloin sorruin syömään miehen kanssa pois homejuustot sekä suklaakakun. Maanantaina puolestaan olimme perheen kesken lounasristeilyllä Silja Linella, ja siellä tuli herkuteltua lounasbuffetissa. Vielä maanantai-iltana söimme pois pikkujouluista jääneet juustonaksut ja kaapissa olleet irtokarkit. 

Vaaka ei kyllä ollut lainkaan ystävällinen noiden neljän herkkupäivän jälkeen. Eilen aamulla se näytti huimaa 75,4 kiloa, mutta paino oli tänään jo tipahtanut 74,1 kiloon. Loppuviikon lukemat vaikuttavat siihen että sallinko itselleni viikonloppuna jotain hyvää, mutta periaatteessahan olen tämänkin viikon herkuttelupäivät jo käyttänyt. Laivalta tuli ostettua aika paljon karkkia ja suklaata, mutta onneksi niiden on helppo antaa olla kaapissa.

Olisi kyllä aika helppo jäädä uudestaan koukkuun jatkuvaan herkutteluun ja siihen, että ärsytyksen iskiessä hyökkää kiinni suklaaseen tai muuhun hyvään. Onneksi vieroitusoireet eivät kuitenkaan ole olleet kovin pahat, vaan eilen oli yllättävän helppoa palata takaisin normaalirutiineihin ja herkuttomaan elämään. Tosin söin perhekahvilassa yhden joulutortun, mutta muun päivän noudatinkin tiukasti Liten ruokavaliota. Tänään kävin lasten kanssa seurakunnan kerhossa, ja siellä sallin itselleni lautasellisen kaurapuuroa ja ruisleipäviipaleen, mutta muu päivä saa mennä taas dieetin mukaan. 

Olen tainnut tämän jo sanoakin, mutta kaipa minä ehdin tosiaan oppia jotainkin puolen vuoden Fitfarm-valmennusten aikana. Herkuttelu on kyllä kivaa, mutta oikeastaan vielä mukavampaa on palata takaisin kevyeen ruokavalioon. Salaattia teki oikein jo mieli kun sitä ei pariin päivään syönyt! Joulu jännittääkin jo nyt, sillä tiedän että äitini ei kovin kevyitä ruokia valmista. Joulupöydässä on varmasti laatikoita, kinkkua ja karjalanpaistia, eivätkä salaatitkaan yleensä ole kevyitä - ovat siis niitä perinteisiä italiansalaattia, rosollia tms. Lisäksi kahvipöytä notkuu taatusti monenmoisista leivonnaisista suklaasta puhumattakaan. Sanoinkin miehelleni puoliksi tosissani, että pitäisiköhän viedä mukana omat vihannekset jotta saisin edes jossain vaiheessa myös jotakin raikasta. Onneksi tässä on vielä pari viikkoa aikaa hioa jouluksi toimintasuunnitelmaa - ja päästä eroon viime viikonlopun herkuttelun aiheuttamasta turvotuksesta...

Broileri-fetajuustopiirakka ilman fetajuustoa

Eilen illalla, ystävieni jo ollessa meillä ja hakiessani jotain jääkaapista, huomasin siellä hyllyllä avaamattoman fetajuustopurkin. Olin jo tännekin kirjoittanut, että "broileri-fetajuustopiirakka tuli äsken uunista" mutta eipä siinä sitä juustoa sitten ollutkaan... Onneksi piirakka oli muutenkin oikein hyvää, mutta feta olisi kyllä tehnyt siitä monin verroin herkullisempaa.

Ilta sujui muuten oikein mainiosti. Pikkujouluja juhlittiin koko ilta pöydän ääressä juoruten ja herkkuja syöden, niin että olo oli puoli yhdeltä nukkumaan mennessä lievästi sanottuna kylläinen. Aamulla heräsin kymmeneltä ja aloitin päiväni broileripiirakka-aamupalalla. Perään vähän juustokakkua ja sipsejä kunnes olin taas ähkyssä. Loppupäivänä ei varmasti tarvitse enää paljon syödäkään, vaikka herkkuja on keittiö pullollaan...

Seuraavaksi suuntaan ruoka- ja (toivon mukaan) joululahjaostoksille sekä hakemaan matkahuollosta elloksen pakettia joka on pullollaan housuja sovitettavaksi.